1487163.jpg

Nopea yhteenveto synnytyksestä ja pikkuprinssimme ensimmäisistä päivistä.

Synnytys käynnistettiin maanantaina 14.4. toivomuksestani. Kolmannen pilleripalasen jälkeen vedet meni ja pian myös supitukset alkoivat todella voimakkaina. Mies saapui paikalle keisarin aikaan, kun tuskat alkoivat olla hirvittävän vahvat. Ei siis mitään kevyttä alkusupistelua, vaan suoraan asiaan, kuten käynnistyksissä kuulemma voi käydä. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli epäkypsä ja sitä oli vieläkin jäljellä 2 cm. Muutaman tunnin päästä en kestänyt enää tuskia ja minut siirrettiin 2 cm auenneena synnytyssaliin. Siellä sain epiduraalin, joka oli ihana, mutta joka pysäytti kaiken etenemisen pariksi tunniksi. Sen jälkeen ei epiduraalia annettu muutamaan tuntiin, ja synnytys pääsi taas käyntiin. Avautuminen kesti ikuisuuksia ja muutama epiduraaliannos pysäytti aina synnytyksen kokonaan, joten ilokaasulla mentiin. Ja akupainannalla. Tuska oli valtava, ja avautuminen turhauttavan hidasta. Kun päästiin lähelle 10 cm, jäljelle jäi ihme reuna, joka ei millään lähtenyt pois. Kun se vähän pieneni, sain ruveta kokeilemaan pikkuisen ponnistamista. Ja viimeisen jonkinmoisen epiduraalilääkkeen (lidokain?) ja oksitosiinin avulla saatiin valtavat supistukset aikaiseksi, ja pääsin ponnistamaan kovaa ja korkealta. Valitettavasti se minkä minä ponnistun ulos, se ikävä reuna työnsi takaisin sisään pitkän aikaa. Ja lopulta Stan-hälyytin hälyytti vauvan päästä varoituksen sydänäänien heikkoudesta, ja sisään marssi pataljoona kätilöitä ja lääkäreitä ja ottivat sakset ja imukupin käyttöön.

Imukupin avustamana (kuulemma ei kovinkaan voimakas imukuppiavustus, koska vauvan pää on ihan virheetön pientä merkkiä lukuunottamatta) saatiin pikku Oskar tähän maailmaan tiistaina klo 18.45. Sen jälkeen minä sain vauvan lääkärintarkastuksen jälkeen syliin ja imettämään. Valitettavasti istukka ei vaan irronnut, ja sitä sitten paineltiin ja paineltiin ja paineltiin. Kipu oli sanoinkuvaamaton, kun oli jo sellainen olo, että tämähän on jo ohi. Minut kärrättiin leikkaussaliin, missä piti suorittaa kaavinta. Sain kunnon humauksen, joka auttoi pahimpiin tuskiin (mahaa paineltiin edelleen koko ajan todella tuskaisesti). Ja juuri kun lääkäri astui huoneeseen, istukka irtosikin itsestään.

Alusta loppuun synnytys kesti reilut 24 tuntia. Se oli enimmäkseen tuskaa. Ne hetket jolloin se ei ollut tuskaa, se ei myöskään edennyt mihinkään. Kokemus oli kaikin puolin traumaattinen, enkä ihan heti lähde uudelleen synnyttämään. Nyt kuitenkin kävi niin, että vauva on aivan hirvittävän ihana ja ennen kaikkea terve, mikä korvaa kaiken sen tuskan, minkä synnytyssalissa jouduin kokemaan.

Menetin paljon verta, mutta kolmen veripussin jälkeen olo oli jo hyvä, ja uskalsin ottaa vauvan syliin torstai-iltana ensimmäistä kertaa. Ennen sitä mies (meillä oli perhehuone) nosti vauvan aina vierelleni imetystä varten. Mies sai myös opetella kaikki vauvanhoitoniksit, mitä kätilöt vaan keksivät hänelle opettaa. Onneksi sattui olemaan perhehuone vapaana, niin päästiin heti kiinni vauvanhoitoon ja häneen tutustumiseen, vaikka minä en kynnelle kyennytkään ihan heti.

Kotiin tahdoin periaatteessa heti, kun sain imetyksen jotenkuten toimimaan. Tultiin siis lauantaina kotiin.

Poika on valtavan kaunis, aivan täydellinen. Tosi karvainen hän kyllä on, mikä on hassua. Hiukset ovat tummat ja aika pitkät. Hän on aivan isänsä näköinen, ilmeistä lähtien. Ja rauhallinen kuten isänsä myöskin. Omia piirteitäni en ole vielä hänessä kauheasti löytänyt, mutta hän tuli ulos minusta, mikä riittää minulle tällä hetkellä. Olen aivan ihastunut ja rakastunut tähän pieneen nyyttiin. En uskonut pystyväni siihen näin nopeasti, mutta heti kun pääsin heräämöön sieltä leikkaussalista, ja katselin poikaamme, olin täysin myyty. Niin kaunis ja täydellinen. Ei voi olla ihanampaa.

Minulta tulee hyvin maitoa, ja poika on hyvä imemään. Imetän häntä parin tunnin välein, yöllä useammin ja päivällä vähän harvemmin. Väsyttää vähän, ja takapuoli on hellänä, mutta muuten kaikki on hyvin. Taisi häntäluukin mennä sijoiltaan, mutta mitä pienistä..