keskiviikko, 21. toukokuu 2008

Flunssa iski, poika kasvaa

Vitsit että on aikaa jo kulunut siitä, kun pikkuprinssimme syntyi. Eilen tuli täyteen jo viisi viikkoa. Eilen olisi myös ollut neuvola ja meikäläisen jotkut pissakokeet. No, koska minulla oli kunnon flunssa päällä (on edelleen), niin peruin ajat, ja mennäänkin pojan kanssa neuvolaan perjantaina. Pissakokeet tehdään lopputarkastuksen yhteydessä parin viikon päästä.

Nyt on käynyt niin, että tämä äiti on tartuttanut pojallekin pienen nuhan. Eilen huudettiin kurkkusuorana ja välillä itkettiin siinä välissä läpi koko Euroviisujen (itki moni muukin, monien surkeiden esitysten takia) ja tunnin ennen ja jälkeen myös. Ja yöllä huomasin nenän olevan aika tukossa, ei sentään niin, ettei henkeä olisi saanut. Mutta varmaan oli pojallakin tukalat oltavat flunssan takia.

Itku ja kitinä on jatkunut tänäänkin, mutta onneksi on sentään saanut nukkua yöllä aika reilusti, ja nytkin kaveri nukahtaa aika helposti tuohon sitteriin (pää vähän ylempänä näyttää toimivan hyvin kun on nuhanenä). Muutenkin voisin vaikka vannoa, että ellei kaveri olisi niin tuttilapsi, niin voisi olla hyvinkin itkuinen kaveri. Nimittäin itkee hiljaa inisten ja vaikeroiden usein mahaansa, ja tutti lohduttaa sen verran, ettei tuo itku ylly huudoksi asti. En tiedä onko sitten oikein vaimentaa huuto tutilla, mutta ainakin itse jaksan paremmin sellaista tuhinaa ja pörinää tutti suussa, kuin kurkkusuorana-huutoa. Ja uskoisin, että jaksava äiti on parempi kuin hermoraunio..

Muuten meillä menee mukavasti. En ole tuntenut mitään masennuksen merkkejä, vaikka onkin välillä raskasta. Oletan, että se kuuluu asiaan, ja senhän takia minä olen äitiyslomalla. Poika on niin fiksu, että juuri kun ei meinaa enää jaksaa (esim aamuyöllä imetyksen jälkee kun mahaa vääntää, ja sen takia kitistään pitkään), niin poika tajuaa leväyttää sellaisen hymyn naamalleen, että jaksaa taas tunnin tai pari kuunnella kitinää :-)

Ristiäiset ovat kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. En ole läheskään entisissä mitoissani (jotka nekin olivat vähän isommat kuin mihin olen tottunut), joten voi tulla ongelmia vaatetuksen suhteen. Ajattelin vähän, että jos uskaltauduttaisiin vaikka Myllyyn shoppailemaan viikonloppuna. Pitää ruveta pumppaamaan maitoa ehkä jo huomenna, niin saadaan sopivasti hätäruokaa sinne, kun en itse vielä kehtaa imettää yleisillä paikoilla. Serkun vaimo vinkkasi kyllä, että monissa paikoissa on imetyshuoneita, mutta en ole siellä nähnyt. Sinänsä en ole kyllä etsinytkään, joten voi olla, että löytyykin. En vaan osaa imettää ilman imetystyynyäni (tai jotain muuta isoa tyynyä), joten voi mennä hankalaksi. Tai siis osaan toki imettää muutenkin, mutta makuuasennossa, ja se voikin olla hankalampaa ostoskeskuksessa..

Eipä tällä kertaa muuta. Täältä räkälästä terveisiä ja mukavaa viikonjatkoa!

tiistai, 13. toukokuu 2008

Pikkuprinssi ja fanivaate

1553660.jpg
Vietiin tämä puku serkulle ja hänen vaimolleen vähän ennen kuin heidän pikkuprinsessa syntyi. Isä on nimittäin Tepsin kannattaja ja vaimo Ilveksen, joten tietenkin isä tilasi tällaisen meiltä, jotka työskentelemme Turussa. Nyt kun puku on mennyt pikkuprinsessalle pieneksi, saimme tämän iloksemme takaisin. Poika viihtyy siinä - ihan selkeä urheilijatyyppi, siis :-)

 Salibandyläisenä, muttei Tepsiläisenä, äitillä on kyllä hieman ristiriitaiset tunteet tätä pukua kohtaan, mutta jääkiekossa äitikin kannattaa Tepsiä, joten eiköhän tästäkin selvitä :-)

 Muuten menee ihan hyvin. Vaihdettiin d-vitamiinit vesiliukoisiin, ja toivotaan että se helpottaisi mahavaivojen suhteen. Tänään on poika latautunut kunnolla yötä varten nukkumalla valtavasti. Eilinen äitienpäivä (ensimmäinen minulle ja siskolleni!) oli tosi rankka kokemus koko perheelle, kun oli ohjelmaa enemmän kuin olisi toivonut, joten ehkä vähän oli väsynyt senkin takia. Ainakin saatiin nukkua paremmin kuin melkein kuukauteen, joten pitää vaan olla kiitollinen.

 Mahavaivoja lukuunottamatta pikkuprinssi on tosi ihana. Eka hymy saatiin jo alle 3-viikkoisena, ja nyt hymyjä tulee aina silloin tällöin. Se saa väsyneen äitinkin iloiselle tuulelle aamuyöstä, kun kaveri haluaa seurustella ja vaatii jumppaa ja hierontaa, jotta maha lähtisi toimimaan paremmin.

On tää elämä nyt todella pienissä ympyröissä pyörimistä ja hyörimistä. Mutta sitähän se on, vauvaelämä alussa. Jonkinlaista rytmintynkää ollaan jo saamassa aikaiseksi syömisten suhteen, mutta tänään se rytmi on ollut koetuksella unen isomman määrän vuoksi. Ollaan myös otettu käyttöön sitteri, jonka ystäväni (ja tulevat kummit) luovuttivat meille. On käytetty varmaan useammalla lapsella, mutta samalla myös hyväksi todettu. Ja sitä se onkin. Ehkä haluaa sen takaisin, kun heidän toinen pikkupallero syntyy. Me ei varmaan tarvitakaan sitä sitten enää, joten se onnistuu tietenkin.

sunnuntai, 27. huhtikuu 2008

Vatsanväänteitä kummallakin..

Poika on nukkunut tosi hyvin öisin, herännyt 3-4 tunnin välein syömään, ja sammahtanut sitten kiltisti viereeni. Jos ollaan yritetty siirtää kaveri omaan sänkyyn, niin on kyllä ollut eri ääni kellossa, eli silloin on vaatinut päästä takaisin tissin läheisyyteen, jossa sitten on imaissut pari kertaa maitoa ja sammunut uudelleen. Läheisyyttä tämä kaveri kaipaa, ja sen me myös hänelle annamme. Saa nukkua vierellä, vaikka vaikuttaakin äidin uniin, koska pelkään tottakai että laitan vaikka peiton vauvan suun eteen tai vastaavaa, mitä nyt pienen vauvan äiti voikaan keksiä.

Mutta viime yö oli erilainen. Illalla käytiin hakemassa Heseltä ruokaa, kun oli venahtanut ruoanlaitto aivan liian myöhäiseksi, eikä enää jaksettu ruveta kokkaamaan. Iso virhe. Pojalla oli jo ennestään vähän sellaiset elkeet, että mahassa on ilmaa ja paljon, mutta siitä ne vaan yltyi. Itselläni tuli tosi paha oli ja vessassa yökin sitten samaan aikaan, kun maha oli ihan ruikulilla. No, en sentään oksentanut, mutta ei ollut kaukana. En tiedä siirtyikö tämä poikaankin maidon seassa, vai sattuiko vaan olemaan huono ilta ja yö, mutta pientä kitinää kuului koko illan, eikä yöllä nukkunut kunnolla. Tissillä kyllä kävi tiuhaan, mutta ei syönyt paljoa kerrallaan.

Ystäväni neuvoi eilen sattumalta koliikkihierontaa vähän, mutta en ollut sitä vielä ehtinyt tarkistaa mistään lähteistä, että miten tarkalleen pitäisi tehdä. Mutta sovelsin siitä sellaisen pienen jumpan, jota pojalle sitten annoin. Tykkäsi kovasti. Vaikka muuten itki ja kitisi, niin oli ihan hiljaa ja keskittynyt, kun hieroin ja jumppasin häntä. Ihan kevyesti vaan, kun en tiedä saako vielä tässä vaiheessa tuollaista pienelle tehdä. Ei ainakaan pannut pahakseen poitsu. Ja sai ilmat ja kakat liikkeellekin jonkin verran. Mies vaihtoi vaippaa aika tiuhaan eilen illalla.. Hyvä vaan, että tavara liikkuu. Maha ei onneksi ole kova. Se tästä vielä puuttuisi.

Tänään ollaan nukuttu päikkärit, ja poika on vedellyt tosi pitkiä unia. Pian lähdetään äitin luokse käymään, kun hän kävi hakemassa koiran maalle tässä aiemmin.

Mitä tästä opimmekaan? Ei roskaruokaa vähään aikaan ja nukutaan päivällä, jos ei yöllä anneta nukkua :-)

Huomenna tulee neuvolantäti vierailulle. Pitäis vissiin raivata pahimmat sotkut pois. Ei kyllä aiota hänen takiaan sen suurempia siivota, mutta tiskipöydän ja pahimmat kasat pois. Sen verran respektiä pitää olla mielestäni.

Eipä tässä muuta tällä kertaa. Oikein mukavaa päivänjatkoa taas!

maanantai, 21. huhtikuu 2008

Pikkuprinssimme syntyi 15.4.2008 klo 18.45

1487163.jpg

Nopea yhteenveto synnytyksestä ja pikkuprinssimme ensimmäisistä päivistä.

Synnytys käynnistettiin maanantaina 14.4. toivomuksestani. Kolmannen pilleripalasen jälkeen vedet meni ja pian myös supitukset alkoivat todella voimakkaina. Mies saapui paikalle keisarin aikaan, kun tuskat alkoivat olla hirvittävän vahvat. Ei siis mitään kevyttä alkusupistelua, vaan suoraan asiaan, kuten käynnistyksissä kuulemma voi käydä. Tässä vaiheessa kohdunsuu oli epäkypsä ja sitä oli vieläkin jäljellä 2 cm. Muutaman tunnin päästä en kestänyt enää tuskia ja minut siirrettiin 2 cm auenneena synnytyssaliin. Siellä sain epiduraalin, joka oli ihana, mutta joka pysäytti kaiken etenemisen pariksi tunniksi. Sen jälkeen ei epiduraalia annettu muutamaan tuntiin, ja synnytys pääsi taas käyntiin. Avautuminen kesti ikuisuuksia ja muutama epiduraaliannos pysäytti aina synnytyksen kokonaan, joten ilokaasulla mentiin. Ja akupainannalla. Tuska oli valtava, ja avautuminen turhauttavan hidasta. Kun päästiin lähelle 10 cm, jäljelle jäi ihme reuna, joka ei millään lähtenyt pois. Kun se vähän pieneni, sain ruveta kokeilemaan pikkuisen ponnistamista. Ja viimeisen jonkinmoisen epiduraalilääkkeen (lidokain?) ja oksitosiinin avulla saatiin valtavat supistukset aikaiseksi, ja pääsin ponnistamaan kovaa ja korkealta. Valitettavasti se minkä minä ponnistun ulos, se ikävä reuna työnsi takaisin sisään pitkän aikaa. Ja lopulta Stan-hälyytin hälyytti vauvan päästä varoituksen sydänäänien heikkoudesta, ja sisään marssi pataljoona kätilöitä ja lääkäreitä ja ottivat sakset ja imukupin käyttöön.

Imukupin avustamana (kuulemma ei kovinkaan voimakas imukuppiavustus, koska vauvan pää on ihan virheetön pientä merkkiä lukuunottamatta) saatiin pikku Oskar tähän maailmaan tiistaina klo 18.45. Sen jälkeen minä sain vauvan lääkärintarkastuksen jälkeen syliin ja imettämään. Valitettavasti istukka ei vaan irronnut, ja sitä sitten paineltiin ja paineltiin ja paineltiin. Kipu oli sanoinkuvaamaton, kun oli jo sellainen olo, että tämähän on jo ohi. Minut kärrättiin leikkaussaliin, missä piti suorittaa kaavinta. Sain kunnon humauksen, joka auttoi pahimpiin tuskiin (mahaa paineltiin edelleen koko ajan todella tuskaisesti). Ja juuri kun lääkäri astui huoneeseen, istukka irtosikin itsestään.

Alusta loppuun synnytys kesti reilut 24 tuntia. Se oli enimmäkseen tuskaa. Ne hetket jolloin se ei ollut tuskaa, se ei myöskään edennyt mihinkään. Kokemus oli kaikin puolin traumaattinen, enkä ihan heti lähde uudelleen synnyttämään. Nyt kuitenkin kävi niin, että vauva on aivan hirvittävän ihana ja ennen kaikkea terve, mikä korvaa kaiken sen tuskan, minkä synnytyssalissa jouduin kokemaan.

Menetin paljon verta, mutta kolmen veripussin jälkeen olo oli jo hyvä, ja uskalsin ottaa vauvan syliin torstai-iltana ensimmäistä kertaa. Ennen sitä mies (meillä oli perhehuone) nosti vauvan aina vierelleni imetystä varten. Mies sai myös opetella kaikki vauvanhoitoniksit, mitä kätilöt vaan keksivät hänelle opettaa. Onneksi sattui olemaan perhehuone vapaana, niin päästiin heti kiinni vauvanhoitoon ja häneen tutustumiseen, vaikka minä en kynnelle kyennytkään ihan heti.

Kotiin tahdoin periaatteessa heti, kun sain imetyksen jotenkuten toimimaan. Tultiin siis lauantaina kotiin.

Poika on valtavan kaunis, aivan täydellinen. Tosi karvainen hän kyllä on, mikä on hassua. Hiukset ovat tummat ja aika pitkät. Hän on aivan isänsä näköinen, ilmeistä lähtien. Ja rauhallinen kuten isänsä myöskin. Omia piirteitäni en ole vielä hänessä kauheasti löytänyt, mutta hän tuli ulos minusta, mikä riittää minulle tällä hetkellä. Olen aivan ihastunut ja rakastunut tähän pieneen nyyttiin. En uskonut pystyväni siihen näin nopeasti, mutta heti kun pääsin heräämöön sieltä leikkaussalista, ja katselin poikaamme, olin täysin myyty. Niin kaunis ja täydellinen. Ei voi olla ihanampaa.

Minulta tulee hyvin maitoa, ja poika on hyvä imemään. Imetän häntä parin tunnin välein, yöllä useammin ja päivällä vähän harvemmin. Väsyttää vähän, ja takapuoli on hellänä, mutta muuten kaikki on hyvin. Taisi häntäluukin mennä sijoiltaan, mutta mitä pienistä..

sunnuntai, 13. huhtikuu 2008

LA+12

Piiiiiitkiä ovat nämä viimeiset vajaat kaksi viikkoa olleet. Kaikki sympatia kaikille, jotka ovat tämän joskus kokeneet. Huhhuh, että voi olla odottajan aika pitkä.

Tavallaan pitäisi olla onnellinen, että nyt ollaan tässä tilanteessa, sillä muutama kuukausi sitten kaveri oli tulossa ulos kovaa vauhtia ennen aikojaan. Nyt mennään siis jo kohta puoli kuukautta yliajalla. Naurettava olo.

Välillä kestän tämän ihan hyvin, välillä minusta tuntuu että koko raskaus on yksi pitkä vitsi. Onneksi tää olo menee ohi kun vauva syntyy. Syntyisi vaan jo.

Kahtena iltapäivänä ja iltana on ollut jo tosi lupaava olo, on sattunut ja särkenyt ja jomottanut sekä mahaan, selkään, että takapuoleen. Ja olen kiltisti mennyt ennen puoltayötä nukkumaan, että ehtisi nukkua ennen lähtöä ainakin vähän. Pah. Muutama hassu vessareissu yöllä on paljastanut minulle aina karun todellisuuden - ei tässä vielä tänäkään yönä lähdetä mihinkään. Ja aamulla on kaikki oireet olleet poissa. Niin, paitsi valtava maha. Se on aina paikallaan, kuin vankila. Tehokkaampi kuin vankila. Vankilan sisällä voi sentään juosta ja hyppiä. Tällä keholla ei paljoa sellaista tehdä.

No, nyt en ole oikeasti tällä sekunnilla noin epätoivoinen, kuin mitä tuossa äsken kirjoitin. Mutta siltä tuntuu moneen otteeseen joka päivä.

Huomenna olisi yliaikakontrolli Tyksissä. Mutta ei ole enää luvattu käynnistystä. Ihan vaan tarkastus. Tällä kertaa aion kyllä ottaa vastaan käynnistyksen, jos tarjoavat sitä. Mutta siis jos mennään “sääntöjen” mukaan, niin käynnistetään torstaina. Ei vielä huomenna. Mutta tällä kertaa en aio olla kiltti tyttö, ja vastata että voin hyvin, kun lääkäri kysyy. Paikat ovat siinä kunnossa tällä hetkellä, että kroppa voi todella hyvin. Ja hetkittäin myös pää on hajoamassa. Nyt olen jo vähän päässyt yli pahimmasta henkisestä paineesta. En viitsi enää suuttua kaikille, jotka saavat lapsensa ajoissa tai jopa ennen. Ei se minulta ole pois. En jaksa enää suuttua tai katkeroitua, kun foorumeissa muut kanssaodottajat kertovat omista vauvakokemuksistaan. Luen ne, ja totean että jos noikin pärjäävät, niin kait minäkin pärjään. Jahka vauva päättää tulla maailmaan. Onkohan tää merkki vauvan persoonallisuudesta? Onkohan hän sellainen, että myöhästyy kaikesta? Mukavaa tällaiselle “olen-aina-ajoissa-neurootikolle”!

 Edelleen siis ollaan kotona. Toivon pääseväni pian synnyttämään, mutta epäilen että mennään torstaita kohti ja kovaa..

Mukavaa päivää kaikille!