Neuvolan laskujen mukaan alkaa tänään uusi viikko. Ja "ilokseni" luin opaskirjasesta, että tämän tulevan jakson aikana paino lähtee nousemaan nopeammin kuin aiemmin. Sitähän tässä odoteltiinkin. Eihän tässä ole tullut ennestään lisää jo 13 kiloa.. No, eipä olla noin pessimistisiä. Lapsi saa minkä tarvitsee, ja minä olen ollut tosi kiltisti herkkujen suhteen, joten se mikä tulee lisää on tullakseen. Alkaa vaan olla tosi raskasta kantaa tätä mahaa, joka ei ole mikään pienimmästä päästä näihin viikkoihin nähden.

Oltiin tiistaina perhevalmennuksessa, vai mikähän se on suomeksi - ollaan ruotsinkielisellä kurssilla, kun mies on täysin ruotsinkielinen ja minä kaksikielinen. Siellä puhuttiin ajasta ennen synnytystä. Ja minusta minulla on jo aivan loppuraskauden oireita - närästys on helpottanut muun muassa, ja suppareita tulee tiheästi ym ym. Ellen uskoisi ultran tarkkuuteen, niin olisin aika varma siitä, että olen hippasen verran edempänä tässä raskaudessa, kuin mitä neuvolassa sanotaan. Ehkä kaksi-kolme viikkoa. No, oireet vaihtelevat henkilöstä henkilöön, mutta kieltämättä olisin mieluummin yksi niistä odottajista, joka ihmettelee että mikä se supistus on, ja ihmettelisin miten mahaani voikaan mahtua vauva, kun se on niin pieni. Nyt sinne mahtuisi vaikka kaksi.. Mutta ei, siellä ei ole kahta. Ei sitä ole missattu niissä viidessä ultrassa, jossa olen käynyt.

Huomasin siellä neuvolassa, että verenpaineeni tahtoi nousta, kun puhuttiin synnytyksestä. Vielä vain hipaistiin vähän aihetta, mutta silti olin jo aivan puolustuskannalla, kun kysyin saanko vaatia lantioröntgeniä, koska siskoni tapauksessa töpeksittiin tosi pahasti tyksissä. Hänen lantio röntgattiin jälkeenpäin ja todettiin, ettei siitä pitäisi mahtua paljoa yli 3-kiloinen vauva. Hänen poikansa painoi syntyessään reilut 4 kiloa ja oli otsatarjonnassa. Ei tarvitse varmasti kauheasti maalailla, kun sanon, että synnytys oli karmea ja poika revittiin pihdein ulos monen naisen yhteisvoimin. Siskolla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta saada lapsi itse ponnistettua ulos. Jos elettäisiin sata vuotta sitten, niin kumpikaan ei olisi selvinnyt hengissä siitä koetuksesta.

Ja tämä siis tapahtui kun minä olin juuri vihdoin onnistunut plussaamaan. Synnytyskammoinen olen aina ollut, mutta tämä raskaus on ilmeisesti pistänyt hormoonit töihin, koska en ole pelännyt nyt synnytystä ollenkaan, vaikka siskon kokemuksista olenkin saanut kuulla jonkin verran. Mutta kieltämättä tahdon tietenkin selvittää, onko minulla tulossa vastaavanlainen koetus. Ja jos on, niin VAADIN keisarinleikkausta. Mutta koska tätä lantio-hommaa ei huomattu edes äitiyspolin synnytystapa-arviossa, niin röntgen kait olisi se ainoa tapa. Mutta miten saan sellaisen? Voinko vaatia? Ei kukaan osaa vastata tähän..

Huomenna mennään synnytyslaitokselle tutustumaan. Päästiin peruutuspaikalle jo tässä kuussa (ruotsinkielisiä kierroksia vain kerran kuussa), mikä on ihan hyvä, vaikka olenkin vasta 32. viikolla. Suppareiden takia haluan olla ajoissa liikkeellä, jos vaikka rapsahtaisi liikkumiskielto päälle jossain vaiheessa, tai vaikka vaavi päättäisikin syntyä jo aiemmin.