Eilen joudun sellaiseen tilanteeseen siskoni kanssa, että kerroin uutisen hänelle. Kuskasin häntä paikasta toiseen, ja sanoin vaan, että huomenna olis ultra. Siskon ilme ei paljoa värähtänytkään. Sanoi, ettei ollut kovinkaan vaikea arvata raskauttani. Oli kuulemma seurannut minun juomisiani viime kuukausien ajan, että useassa sukujuhlassa aina olin kuskina, ja viimeinen niitti oli ollut viime viikon rapujuhlat, joista siis ajoin kotiin. Itsehän hänellä on menkkojen mukaan laskettu aika huomenna ja kuusi päivää myöhemmin se ultrasta laskettu aika. Aika kaamean kokoinen hän on. Eikä pelkästään maha, vaan koko lyhyt nainen on muuttunut varsinaiseksi tankiksi. Onkohan tuo minullakin edessä? Olen pari senttiä hänestä pitempi ja normaalitilassa vähän tukevampi ja leveämpiluinen. Toivon kyllä, ettei minusta tule noin isoa, mutta jos tulee, niin tulee. Painan kuitenkin enemmän kuin mieheni, ennen kuin tämä projekti on ohi.. Hän on nimittäin hoikka, ja sen vuoksi kevyt, vaikkei varsinaisesti lyhyt olekaan.

Joo, ja tänään siis on luvassa ultraääni. Menin eilen lounaalla Pulssiin ja varasin sieltä ensimmäisen vapaan varhaisultra-ajan, jonka sain. Ajattelin, että sillähän tästä selvitään. Eli tänään on joko hyviä tai huonoja uutisia siinä iltapäivällä. Kauhuissani odotan sitä, sillä olen saanut päähäni, ettei kaikki ole kunnossa. Hui kauhistuksen kanahäkki.

Olo on muutenkin rauhaton. Tietenkin on, kun saan tietää jotain suurta tänään. Toivon todellakin parasta. Jos kaikki on ok, niin kerron pomollenikin tänään asiasta. Ja perheelle. Olisipa vaan kaikki kunnossa. On tämä odottaminen yhtä odottamista toden totta! Paha olo jatkuu edelleen. Aamulla yökin työpaikan vessassa, mutta mitään ei tullut ylös. Jogurttia olen syönyt jo kaksin kappalein. Se auttaa hetken, mutta ei kauaa. Ja tuoremehua on pullossa vielä desin verran. Sekin auttaa hetken.

Koetan muistaa laittaa tänne vielä infoa tänään siitä ultrasta. Muuten varmaan maanantaina.