Olen viime päivät ollut erittäin stressaantunut ja ärsyyntynyt työstä johtuen. En jaksa sitä vatvoa sen enempää, mutta lähteenä on tällä hetkellä (normaalisti tosi mukava) pomoni, jolla on joitakin todella kamalia piirteitä - ajantajun puute ja ikuinen optimismi, että kaikki voidaan hoitaa pari tuntia ennen deadlinea. Olen tästä hyvin riippuvainen, sillä minä työskentelen asiakkaan yhteyshenkilönä, enkä aina pysty hoitamaan kaikkia teknisiä asioita suoraan tekniikan puolen poikien kanssa. Näin jään usein siihen uskoon, että pojat jo täyttä häkää ahertavat jonkin tärkeän työn parissa, kun deadline-päivänä huomaankin, ettei heitä ole informoitu edes asiasta. Ja pomo on ihan rauhallinen tyyliin - ai, no joo, tehdää tuo homma, pitäisi olla valmis tunnin päästä. Ja arvatkaa onko!?!

Tänään on deadline-päivä. Ja tänään en ole vielä saanut mitään teknistä infoa yhdestä tärkeästä projektista, johon minä liityn todella tiiviisti. Tämän projektin jälkeen aion jälleen kerran ottaa asian puheeksi, ja minulla onkin asiaan ratkaisu (siis muu, kuin se, että ottaisin sairaslomaa just nyt). Mutta jotta ehditään saada tämä hoidettua kunnialla tänään, en rupea räyhäämään asiasta nyt, vaan myöhemmin viikolla.

Tämä asia on stressannut ja ärsyttänyt minua jo pitkään, mutta tämä raskaus tekee siitä entistä vaikeamman hallita. Tunnen välillä, kun adrenaliini kuohahtaa yli, että myös pikkuruinen vauvanalku mahassani saa tuta tämän stressin. Siellä hän viaton rassukka potkii enemmän kuin aiemmin. Tämän vuoksi aion oikeasti ottaa tämän asian vakavasti ylös huomenna tai perjantaina. Siedän stressiä, mutta en toisten typerää käytöstä. Ja nyt minulla on toinen elämä vatsassani, joka elää jokaisen tunteenpurkauksen kanssani. Jokaisen stressin laukaiseman vihan kohtauksen jne. Ei ole kivaa tuntea noita asioita, kun tietää, että se voi vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen. Siksi aion huomenna ottaa vapaapäivän, tai ainakin työskentelen kotona, ja nukun pitkään. Tänään teenkin niin paljon tunteja, että se on ihan ok oikeastikin.

Muuten olo on oikein mainio. Ei enää yökötä edes hampaita pestessä, ja ilman tätä stressiä, olisin ehkä maailman tasapainoisin ja onnellisin ihminen. Kauankohan tätä jatkuu? Varmasti ainakin etelänreissuun saakka, jos vaan ensi viikon ultra ja neuvolakäynti ovat onnistuneita, eikä tuota mitään yllätyksiä. Tai toki yhden yllätyksen haluankin, nimittäin tiedon lapsen sukupuolesta.

Itse olen vakuuttunut asiasta, että poika meille tulee. Työnimi on pojan nimi, plus mieheni isän puolelta melkein kaikki lapset ovat poikia.