Juhannus taas muistutti minua, kuinka hauskaa voikaan pitää, kun ei ole raskaana. Näin sen päätin ottaa, ja näin myös tein.

Vietettiin ystävien kanssa aika perinteinen saaristolainen Juhannus tansseineen ja jatkoineen.

Vielä perjantaina jouduin iltapäivällä turvautumaan särkylääkkeeseen, mutta sen jälkeen en ole enää varhaisesta keskenmenosta sen suurempaa kärsinyt. Yhdessä vaiheessa vatsaa nipisti aika kovasti, mutta juhlinnassa se unohtui aika pian. Pidettiin hauskaa, enkä kertonut yhdellekään ihmiselle tästä tapahtumasta. Eivät he varmaan kuuna päivänä olisi keksineetkään tätä, ellen olisi sanonut heille jotain. Mutta en siis kertonut. Kaikki eivät osaisi suhtautua tähän varmastikaan niin hyvin, kuin itse loppujen lopuksi suhtauduin.

Yksi asia mikä kyllä sattuu, kun on nyt jonkin aikaa yritetty raskaaksi, ja kaksi kertaa saatukin aikaan pieni alku, joka on tullut aika pian ulos. Se on toisten raskaudet. En kärsi siitä, että ystävilläni on jo aika paljon lapsia, enkä siitä että toiset saavat lapsen. Mutta uutinen ystävän raskaudesta on musertava tällä hetkellä. En ole mitenkään vihainen, tai kateellinen heille. Olen enemmänkin vihainen omalle keholleni, ettei se voi toimia, kuten sen pitäisi. Miksi juuri minun piti saada nämä vaikeudet? Tiedän. Olen tosi aikaisessa vaiheessa, ja monilla on paljon pahemmat ongelmat. Mutta on tämä silti minulle ongelma. Vaikka juuri tällä hetkellä en enää sure tätä toista menetettyä raskauttani, niin toivon olevani pian uudestaan siinä tilassa. Ja että se sillä kertaa myös pysyisi siellä sen koko raskauden. Sillä enhän minä oikeasti raskaana tahdo olla, vaan tahdon lapsen. Ja toisenkin. Tahdon alkaa elää sitä elämää, jota aina olin kuvitellut eläväni jo tässä iässä.

Elämä ei aina mene kuten kuvitellaan, mutta lapsen minä aion hankkia. Joko itse synnyttämällä, tai adoptoimalla. Minulla on tämä asia hyvin selkeä. Olenko itsekäs kun ajattelen näin? En mielestäni. Koko ihmisen biologiahan osoittaa meitä tähän suuntaan, miksi siis taistella sitä vastaan?

Nyt en ole pätkääkään tunteellisella päällä. Huomaan että viimeisetkin raskaushormoonit ovat varmaan poistuneet ruumistani, sillä muuten varmaan pillittäisin tätäkin kirjoitusta. Tai kirjoittaisin enemmän tunteella. Nyt olen saanut asiaan vähän perspektiiviä, ja toivon uutta onnistumista pian.