Tänään alkoi viimeisimmän ultraäänen mukaan kahdenneskymmenes viikko raskauttani. Eli tämän viikon jälkeen ollaan yli puolen välin. Tavallaan se on hurja homma, ja aika on kulunut nopeasti, mutta toisaalta olen mielestäni ollut raskaana jo ikuisuuden. Ja nyt vasta koko maha on ruvennut työntymään esiin enemmän. Joo, on se jo vähän näkynyt ennestäänkin, mutta ei se vieläkään ole sen ihmeellisempi, kuin pieni pömppis tuossa alavatsan puolella. Onneksi vaavi on jo iloisesti potkinut silloin tällöin, kun en sitä ole tunnustellut, ja olen vaan rentoutunut. Muuten olisin ehkä stressaantuneempi siitä, onko kaikki kunnossa. Eihän sitä nytkään tiedä, mutta olettaisin noiden tuntemuksien kuitenkin olevan vaavin liikkeitä mahassa, kun en niitä oikein muuksi osaa kuvitella.

Keskiviikkoon saakka pitäisi jaksaa odotella, ennen rakenneultraa. Onneksi ei sen kauemmin. Oi että odotan sitä, että saataisiin nähdä vaavi taas uudestaan. Ja ehkä jopa selvittää onko se poika vai tyttö, jota odotamme! Ellei sitä nyt saa selvitettyä, niin mieheni on luvannut kustantaa 4D ultran. Se minua kiinnostaa muutenkin. Mielestäni on niin mahtavaa, että nykyajan tekniikalla pystytään katsomaan sinne kohdun sisään ja näkemään syntymätön lapsi aika yksityiskohtaisesti. Kyllä sinne tahdon ehdottomasti, ellei se ole kovin kallis paukku vaan..

Tällä hetkellä voin erittäin hyvin. Viime viikon stressi on poissa mielestä aika pitkälti, eikä ole mitään suurempia kipujakaan. Lauantaina oli kyllä todella ankeaa olla auton kyydissä, kun jokainen mutka ja kuoppa tiessä tuntui siltä, kuin maha tahtoisi jatkaa yhteen suuntaan ja minä toiseen. Se oli jokseenkin kivuliasta, ja erittäin epämiellyttävää. Eilen se tunne kuitenkin oli kokonaan poissa, onneksi.