Piiiiiitkiä ovat nämä viimeiset vajaat kaksi viikkoa olleet. Kaikki sympatia kaikille, jotka ovat tämän joskus kokeneet. Huhhuh, että voi olla odottajan aika pitkä.

Tavallaan pitäisi olla onnellinen, että nyt ollaan tässä tilanteessa, sillä muutama kuukausi sitten kaveri oli tulossa ulos kovaa vauhtia ennen aikojaan. Nyt mennään siis jo kohta puoli kuukautta yliajalla. Naurettava olo.

Välillä kestän tämän ihan hyvin, välillä minusta tuntuu että koko raskaus on yksi pitkä vitsi. Onneksi tää olo menee ohi kun vauva syntyy. Syntyisi vaan jo.

Kahtena iltapäivänä ja iltana on ollut jo tosi lupaava olo, on sattunut ja särkenyt ja jomottanut sekä mahaan, selkään, että takapuoleen. Ja olen kiltisti mennyt ennen puoltayötä nukkumaan, että ehtisi nukkua ennen lähtöä ainakin vähän. Pah. Muutama hassu vessareissu yöllä on paljastanut minulle aina karun todellisuuden - ei tässä vielä tänäkään yönä lähdetä mihinkään. Ja aamulla on kaikki oireet olleet poissa. Niin, paitsi valtava maha. Se on aina paikallaan, kuin vankila. Tehokkaampi kuin vankila. Vankilan sisällä voi sentään juosta ja hyppiä. Tällä keholla ei paljoa sellaista tehdä.

No, nyt en ole oikeasti tällä sekunnilla noin epätoivoinen, kuin mitä tuossa äsken kirjoitin. Mutta siltä tuntuu moneen otteeseen joka päivä.

Huomenna olisi yliaikakontrolli Tyksissä. Mutta ei ole enää luvattu käynnistystä. Ihan vaan tarkastus. Tällä kertaa aion kyllä ottaa vastaan käynnistyksen, jos tarjoavat sitä. Mutta siis jos mennään “sääntöjen” mukaan, niin käynnistetään torstaina. Ei vielä huomenna. Mutta tällä kertaa en aio olla kiltti tyttö, ja vastata että voin hyvin, kun lääkäri kysyy. Paikat ovat siinä kunnossa tällä hetkellä, että kroppa voi todella hyvin. Ja hetkittäin myös pää on hajoamassa. Nyt olen jo vähän päässyt yli pahimmasta henkisestä paineesta. En viitsi enää suuttua kaikille, jotka saavat lapsensa ajoissa tai jopa ennen. Ei se minulta ole pois. En jaksa enää suuttua tai katkeroitua, kun foorumeissa muut kanssaodottajat kertovat omista vauvakokemuksistaan. Luen ne, ja totean että jos noikin pärjäävät, niin kait minäkin pärjään. Jahka vauva päättää tulla maailmaan. Onkohan tää merkki vauvan persoonallisuudesta? Onkohan hän sellainen, että myöhästyy kaikesta? Mukavaa tällaiselle “olen-aina-ajoissa-neurootikolle”!

 Edelleen siis ollaan kotona. Toivon pääseväni pian synnyttämään, mutta epäilen että mennään torstaita kohti ja kovaa..

Mukavaa päivää kaikille!