Tänään alkaa rohkeimman, eli viimeisimmän ultran mukaan kahdeksastoista viikko. Tai siis raskausviikkoja on nyt täynnä 17+0. Miten se nyt sitten lasketaankaan. Jos katsotaan laskettua aikaa, niin mennään vasta 16+4, mutta se nyt on aivan sama. Niillä main liikutaan kumminkin.

Olo on hyvä. Väsyttää viikonlopun jälkeen, vaikka menin yhdentoista maissa uinumaan. En kuitenkaan nukkunut kovin hyvin, joten väsymys on nyt sitten läsnä. Mutta iskias on huomattavasti helpottunut, vaikkei kokonaan poistunut. Ja nyt raskaus tuntuu ihan ok-olotilalta. Mahaa kiristää tosi paljon, mutta se, että olisin menettänyt vyötärön, kuten oppaat sanovat että tapahtuu, niin se ei pidä paikkaansa. Ei ainakaan edestä katsottuna. Minulla on itse asiassa enemmän muotoja edestäpäin, kun normaalisti. Siis positiivisessa merkityksessä. Sivulta katsottuna pömppömaha tulee päivä päivältä, ja melkein tunti tunnilta enemmän näkyväksi, ja sitä ei nyt enää oikein voi piilottaa. Ei muut sitä vielä tietämättään näe, mutta voivat kyllä miettiä, olenko lihonut.

Ja lauantaina sain myös ensimmäiset maha-taputukset. Tuntui hassulta, mutta tavallaan se kuitenkin taas vahvisti tätä raskaana olemisen tunnetta. Olen joka solullani raskaana. Se joka olettaa, että raskaus tapahtuu vain mahan kasvamisena ei ole ilmeisesti vielä käynyt läpi tätä tilaa. On se niin hassua, kuinka olo muuttuu jatkuvasti raskauden aikana. Perjantaina valitin äitille, että tämä raskaana oleminen on tosi ärsyttävää. Etten yhtään tykkää tästä, mutta pitää vaan sinnitellä läpi, että saa sen lapsen. Mutta nyt olo on taas oikein mukava. Ja voisin olla vaikka koko vuoden (no, tämän vuoden olenkin toivottavasti) raskaana. Mutta vielä en ole ehtinyt unohtaa alkuraskauden järkkyä pahaa oloa, joten en tahtoisi ihan heti pamahtaa paksuksi uudelleen. Ja ensi kerralla lupaan olla itselleni armollisempi alussa, jos paha olo on yhtä paha tai pahempi. Silloin otan sairaslomaa yksinkertaisesti. Ja koetan ajoittaa (helpommin sanottu kuin tehty) alkuraskauden ei-kesäajaksi.