Olen 30 vuotias normaalikokoinen ja oloinen nainen. Olen aina nähnyt itseni jossain vaiheessa hannkivan lapsia, vaikka minun on ollut kovin vaikeaa uskoa, että oikeasti voisin saada mitään niin ihanaa aikaiseksi.

Jo 24-vuotiaana päätettiin silloisen avomieheni kanssa jättää ehkäisy pois. Onneksi ei ehditty aloittaa yrittäminen, sillä meillä meni poikki pian päätöksen jälkeen. Sen jälkeen elinkin viisi vuotta villinä sinkkuna. Sinnki olin vastentaihtoisesti. Halusin miehen ja perheen. Mutta ei niitä kuulunut, vaikka juttuja oli vaikka muille jakaa.

Kun ystäviemme kanssa (yhä useampi jo vakiintunut ja muutamilla jo vanhempiakin lapsia) juhlimme 29-vee synttäreitäni baarissa, vastaan tuli minusta kiinnostunut erittäin känninen nuori mies. Hän oli minusta melkein 5 vuotta nuorempi eikä mitenkään kauheasti kiinnostanut minua. Mutta koska hän kulki niin uskomattoman sitkeästi minun perässäni koko illan, sanoin että voidaan mennä treffeille. Ja näin tehtiinkin, ja ollaan sen jälkeen oltu erottamaton pari. Tai no melkein heti sen jälkeen. Aluksi piti vähän herätellä kiinnostusta, kun mies laukoi sammakoita toisensa jälkeen. Mutta sellainen hän on. Sanoo asiat vähän väärällä tavalla, kun ei ole tottunut naisten tulkintoihin. Mehän voidaan tulkita asiat juuri siten, kuten emme halua asiaa kuulla :-)

No, vuoden päästä. minun 30-vee synttäreitä juhliessamme sain kuulla kolmesta eri lähipiirin vauvaodotuksesta. Tämä oli minulle liikaa, ja sinä iltana jätimme pois ehkäisyn. Emme miettineet asiaa turhan paljon, emmekä ole sen jälkeen katuneet päätöstä. Tämä tapahtui viime marraskuussa. Sen jälkeen on kulunut monta turhauttavaa kuukautta ilman minkäänlaista tulosta.

Viime kuussa kuitenkin onnistuimme saamaan plussan testiin. Tätä oli vaikea uskoa, koska ei ollut mitään oireita raskaudesta. No, rintoja särki vähän, mutta ei mitään muuta.

Valitettavasti kaveri päätti tulla ulos jo 9 kuukautta liian aikaisin, eli kahdeksan päivän jälkeen sain nk. varhaisen keskenmenon. Olin töissä kun tämä tapahtui, joten en sen suurempia tunteillut. Totesin vaan, että nyt tulee ulos. Ja olinhan saanut sentään varmistuksen siitä, että voin tulla raskaaksi. Muutama itku tuli itkettyä myöhemmin, mutta en jäänyt asiaa vatvomaan sen enempää. Päätettiin yrittää uudelleen, ja aikatauluttaa toimintaa vähän tarkemmin, että saataisiin uusi tärppi aikaiseksi.

Toiveet tälle kuulle olivat aika laihat kieltämättä. Ajattelin, että keskenmenon (vaikkakin tosi aikaisen) jälkeen ei varmastikaan tule tärppiä. Mutta pah! Tuli kuitenkin. Tiistaina testasin taas himmeän plussan. Ja tällä kertaa oireet olivat toosi selkeät. Oli pahaa oloa, oli hajuherkkyyttä, oli vaikka mitä muutakin. Ja vatsassa nipisteli jatkuvasti. Ystäväni sanoi, että se on ihan normaalia raskauden alussa. Kuten sanoivat myös monet eri chateissa. Olen lukenut asioista tosi paljon näiden kuukausien aikana.

Iltapäivällä paha olo yltyi entisestään ja kylmä hiki pukkasi päälle kotimatkalla töistä. Alaselkäkivut pahenivat illalla tosi pahoiksi ja alkoi tuntua, ettei kaikki ollut kunnossa. Vessassa totesin että vähän ruskeaa (vanhaa) verta oli paperiin jäänyt ja suihkussa kaivelin esiin vähän enemmän. Toivo eli kuitenkin, koska kyseessä oli ruskeaa verta, ei punaista.

Aamulla oli kuitenkin tullut enemmän ja nyt oli kyseessä jo punaruskeaa liman sekaista ällötystä, enkä ollenkaan uskonut enää olevani raskaana. Testi osoitti vielä himmeää plussaa, mutta epäilen että ei enää kauaa näytä sitäkään. Ja taas ollaan lähtöpisteessä.

Olen töissä, joten en pysty tunteilemaan kauhean paljoa, mutta tällä kertaa sattuu sydämeen paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin en oikein uskonut olevani raskaana, kun testiviiva oli niin vaalea ja raskaus oireeton. Tällä kertaa TUNSIN olevani raskaana ja ehdin jo elätellä toivoa, että tästä tulisikin jotain. Eihän todennäköisyys kahdelle keskenmenolle peräkkäin voi olla niin suuri. Mutta oletan että kun ON saanut kaksi keskenmenoa, niin kolmannen todennäköisyys on jo suurempi.

Nyt siis ollaan yritetty kahdeksan kuukautta lasta. Eihän se mikään elinikä ole, mutta kun vauvauutisia satelee ympäriinsä ja kaverit puhuvat tyyliin "tärppäsi ekalla" ja "yritettiin toosi pitkään - kolme kuukautta", niin kyllä se vaan sattuu.

Nyt tarttee lopettaa tämän päivän kirjoitus, ettei itku pääse. Olen nimittäin töissä, enkä oikein jaksaisi selitellä yhtäkkistä itkukohtausta pomolleni..