Alkaa tää maha olla sen kokoinen, että kaikki liikkuminen on aika hankalaa. Kävellessä supistaa, ja istuessa painaa ellei saa nojata reilusti taaksepäin. Ja maatessa selällään maha painaa liikaa, ja kyljellä maha painaa myös liikaa, ellei saa tyynyä aseteltua just oikein siihen pahimpaan kohtaan. MUTTA - jotain positiivista. Alkaa olla viimeiset viikot meneillään :-) Laskettu aika on alle kahden kuukauden päästä, JA toinen niistä kuukausista on helmikuu, legendaarinen tynkäkuukausi :-)

Odotan kovasti jo synnytystä, vaikken sitä millään lailla hehkutakaan. En ole innoissani siitä, että saan synnyttää, mutta koska se on vaatimus sille, että lapsi tulee ulos, niin toivon sen tulevan pian. En toki liian aikaisin. Mutta tänään on ultran mukaan 32 viikkoa täynnä, mikä jonkin faktasivuston mukaan merkitsee taas yhtä huolta vähemmän. Suurin osa 32:n viikon jälkeen syntyneistä vauvoista eivät saa minkäänlaisia seuraamuksia vaikka olisivatkin syntyneet ennenaikaisesti. Pienihän se vaavi vielä on, about 2 kiloa varmaankin, mutta nyt hän jo voisi hyvin todennäköisesti selvitä täysin ilman mitään pitempiaikaisia ongelmia..

Muutenkin olen ihan selkeästi siirtänyt katseeni jo synnytykseen. Sen jälkeinen elämä on vielä aika vierasta ajatusmaailmassani, mutta yksi asia kerrallaan pitää kait selvittää pääkopassaan. Synnytys on kyllä sellainen asia, jota olen aivan tosissani pelännyt lähes koko ikäni. Olen itkenyt jo sen ajatuksestakin. Ja nyt yhtäkkiä en pelkääkään kovinkaan paljon. Tai jos oikein jäsennetään, niin pelkään joitain aspekteja synnytyksessä. Mutta en kaikkia.

Mitä en pelkää? En pelkää itse kipua. On olemassa paljon eri kivunlievitystapoja, joita aion käyttää tarpeen mukaan. En ole mikään luomusynnyttäjä - en ainakaan usko olevani. Otan mielellään kaikki myrkyt, mitä vaan tarjotaan jotta kipuja saa rajattua edes pikkuisen. Enkä häpeä sitä yhtään. Miksi kärsiä enemmän kuin mitä on pakko?

Enkä pelkää synnytyksen alkua - miten tiedän milloin lähteä sairaalaan jne. Uskon selviäväni näistä kysymyksistä. MUTTA pelkään paljonkin mahdollisia komplikaatioita. Siskoni viisi kuukautta sitten kokemat komplikaatiot ovat olleet aika isossa roolissa näissä peloissa. Ja tämän aionkin ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Koskaan ei kaksi synnytystä ole samanlaisia. MUTTA koska en itse ole synnyttänyt, siskoni kokemukset ovat lähinnä minua. Ja hänen kehonsa on tosi paljon saman tyyppinen kuin minun. Ei identtinen, mutta ollaan aika saman kokoiset. Ja mahani kasvu seuraa aika tarkkaan hänen raskaudenajan mittojaan. Joten onko ihmeellistä, että mietin oman lapseni kokoa?

Viikonloppu oltiin reissussa. Ikean visiitti oli kyllä mahalle aika rankka, mutta ei se ainakaan synnytystä laittanut käyntiin. Vähän kuukautiskipumaisia tunnelmia oli tässä parina yönä, mutta epäilen, että ne johtuivat vieraista sängyistä ja tyynyistä. Ei ollut kovinkaan mukavaa, ja selkä vähän ilmoitti asiasta. Muutenhan ei ole ollut melkein yhtään selkäkipuja, mitä nyt vanha tuttu iskias on nostanut päätään ensin alkuraskaudessa ja sitten noin kuukausi sitten.

Mikä ärsyttää iltaisin ja öisin on nyt levottomat jalat. Minulla on ollut sitä joskus aiemminkin, mutta nyt ollaan ihan uusissa ulottuvuuksissa. Haluaisin venytellä ja aiheuttaa itse krampin jonka sitten voin "vapauttaa". Ja näin teenkin, kun yöllä käyn vessassa (keskimäärin 7 kertaa/yö). Ja tämän takia eteenkin vasen takareisi on aika kipeä. No, tuskin se mitään pahempaa aiheuttaa, kuin ehkä revähdyksen. Ja sekin on parempi kuin levottomat jalat. Nyt kyllä ovat levottomat ihan näin päiväsaikaan. Pitänee kysyä saisiko lisätä vielä vähän magnesiumia vitamiinilistaani. Syön jo nyt rautaa ja multitabs-raskaus-vitamiinia..