Nyt alkoi siis "uusi elämä" kotona. Teen edelleen töitä, mutta asenteella, että teen ne mitkä pitää hoitaa pois. En huono omatunto -asenteella. Pomo kiitteli työpanostani tänään - sanoi, että on erittäin tyytyväinen minun panokseeni tässä tilanteessa. Kait hän on tajunnut, että olisin tosiaan voinut jäädä pois töistä kokonaan jo viime kuun ensimmäisen viikon jälkeen. Mutta minäpä hoidin tiukan deadlinen tuottamat työt (kotoa käsin) kuntoon, ja saatiin vielä asiakkaaltakin kiitosta harvinaisen virheettömästä työstä. Ja nyt olen luvannut olla stand by:na kotona, kunnes saadaan minun seuraaja vähän perehdytettyä töihin. Kunhan saataisiin valittua seuraaja ensin. Nyt on kaksi työtarjousta ulkona, joihin odotetaan vastausta. Molemman harkitsevat asiaa, joten varmasti on joku toinen työpaikka kiikarissa myöskin, jota odottelevat.. Ja yksi hakija joka ilmestyi viime hetkellä vielä, oli sen verran kiinnostava, että oli pakko ottaa haastatteluun. Hänen haastattelu on tänään. Työ itsessään on tosi kiinnostava, mutta palkka on jonkin verran alle keskitason alallamme, joten tämä vaikeuttaa tietenkin sopivan kandidaatin saamista. Itse sanoin, että jos hakijalle maksetaan enemmän kuin minulle, niin rupean protestoimaan. Meille on luvattu lisäpalkkaa tänä vuonna, mutta sitähän minä en tule näkemään vasta kuin ensi vuonna..

Mielestäni tämä on tosi hyvä tapa totutella kotona olemiseen - päivystän ja hoidan joitakin asioita kotoa käsin. Tämä sitoo minut myös paremmin paikalleni, sillä muuten liikkuisin paljon enemmän täällä uudessa kodissamme. Nyt pysyn kiltisti sohvalla ja seuraan sähköposteja ja hoidan pikkuhiljaa töitä. Teevee on myös päällä samalla, mutta kieltämättä en ole sitä seurannut paljoakaan.

Supistukset ovat edelleen samanlaisia. Alkavat heti voimakkaina, kun lähden liikkeelle, mutta tulevat harvemmin lepotilassa. Se on sentään positiivista, etteivät ole lisääntyneet levossa. Se olisi aika katastrofi näillä viikoilla. Saakeli, että harmittaa etten ole nyt liikkuvaisempi. Olen normaalissa elämässä urheilija, ja tämä ottaa kyllä kunnian päälle, ettei saisi liikkua paljoakaan. Vielä en ole joutunut ihan sänkypotilaaksi sentään, mutta onhan tässä aikaa vielä. Jos lapsi pysyisi mahassa viikolle 36, niin sen jälkeen ei kait suurempia ongelmia enää pitäisi olla luvassa, mutta jos hän päättääkin syntyä nyt, 29. viikolla, niin hän voi saada elinikäisiä ongelmia. Eikö näin ole? Eli nyt pysytään täällä kotosalla, sohvalla ja käppäillään vaan vessaan ja jääkaapille. Kaupassa pitäisi tänään käydä, mutta luulen, että mies saa hoitaa senkin asian. Lepäilen koko viikon, ja viikonloppuna sitten annan itselleni luvan käydä jossain.

Huomenna minulla on luvassa salibandytyttöjen valmentaminen. Meitä on kolme valmentajaa, joista yksi on synnytänyt kuukausi sitten, joten häntä tuskin siellä nähdään. Minä olen periaatteessa liikuntakyvytön ja kolmas valmentaja on yhden tytön äiti, joka ei itse ole koskaan lajia harrastanut. Ajattelin mennä paikanpäälle, mutta ottaa mukavan asennon tuolissa, ja vetää treenit sieltä. Jos vasten odotuksia vastasynnyttänyt valmentaja on tulossa treeneihin, voisin harkita treenien jättämistä väliin. Se olisi kai paras, mutta en usko että istualtaan se olisi minulle kovinkaan rasittava kokemus. Pitää harkita asiaa.

Yksi uusi oire nyt, kun  viimeinen kolmannes raskaudesta on vihdoin alkanut, on sormien pistely. Toki etelässä nestettä kertyi iltapäivisin käsiin, mutta nyt on sormia pistellyt aamusta saakka, joten nyt kerään nestettä oikein olan takaa. Iho tuntuu kireältä ja oletan, että pian olen taas saanut useita kiloja lisää puntariin. No, se on nestettä, ja se häipyy. Ylihuomenna on luvassa sokerirasituskoe, joten siinä saadaan poissuljettua myös raskausajan diabetes. Toivon mukaan.

Tänään näin. Ja viikoissa ollaan jo 29:llä. Eli tänään tasan 28+0 ultraäänen mukaan.