Eilinen päivä oli oksentamista lukuunottamatta suhteellisen hyvä. Täytyy muistaa seuraavan kerran, kun tulee paha olo. Ja tuskin tarvitsee sitä odotella kauan.

Nyt aamulla on tullut välillä niitä pahoja tuulahduksia, mutta muuten olo on kuin prinsessalla verrattuna eiliseen aamuun.

Täytyy muuten tarkentaa yksi juttu. Vaikka tässä nyt valitan, niin tämä raskaushan on suht pitkän yrittämisen (joskin normaalien rajojen sisäpuolella) tulos. Olen hyvin onnellinen tästä, sillä minulla oli epäilykseni alusta saakka, etten pysty edes tulemaan raskaaksi eräiden terveydellisten ongelmien jälkeen (vakava anemia). Kaksi peräkkäistä varhaista keskenmenoa (ok, toisesta en ole ihan satavarma, mutta testi näytti hailakan haaleaa plussaa ja menkat olivat 8 päivää myöhässä) antoi minulle toivoa, mutta samalla herätti uusia pelkoja. Nämä pelot minulla on edelleen lastina, en vaan mieti niitä jatkuvasti. En pelkää joka sekunti, että tämä raskaus menee kesken, mutta jossain taka-alalla olen valmistautunut pahimpaan. Tai kuvittelen olevani.

Tämän vuoksi en ole tahtonut vielä ajatella tulevaa lasta sen enempää. Tänään toki mainitsin miehelleni, että pitäisi kait ostaa lastenlaulukirja, että ehdin opetella lauluja ennen lapsen syntymää. Musiikki on minulle tosi tärkeä asia, ja tahdon antaa sen lahjan myös lapsilleni. Olivat he sitten biologisia taikka muilla keinoin hankittuja.

Minulla on kyllä tarve saada omia lapsia, mutta minulla ei koskaan ole ollut tarvetta olla raskaana. Tavanomaisin tapa saada lapsia on tietenkin niiden synnyttäminen, mutta olen edelleen valmis adoptoimaan, jos lasta meille ei suoda. Enkä pidä tätä raskautta itsestäänselvänä. En todellakaan. Olen tätä odottanut monta monta vuotta. En pelkästään niitä kuukausia, joina olemme yrittäneet tulla raskaaksi, vaan jo siitä, kun olen ollut parikymppinen. Olen aina nähnyt itseni lapsiperheen jäsenenä. Äitinä. En ole vain löytänyt sopivaa miestä siihen. Tai no, löysinhän minä parikymppisenä. Mutta kun neljä vuotta myöhemmin päätettiin "tehdä" lapsi (silloin se oli noin yksinkertaista, luulin), niin se tapahtui ihan vääristä syistä. Mies oli pettänyt minua ja kertonut siitä minulle. Olin päättänyt antaa anteeksi, mutta käytännössä se oli vaikeampaa kuin teoriassa. Ja muutaman kuukauden pähkäilyn jälkeen keksimme hätäpäissä hankkia lapsi. Onneksi erottiin, ennen kuin ryhdyttiin toimeen. En olisi koskaan tavannut nykyistä miestäni, jos olisin jäänyt siihen suhteeseen. Ja nykyinen mieheni on vertaiseni. Hän ei jää tossun alle eikä myötäile kaikkea mitä teen ja sanon. Ja se on tärkeää, joskin hyvin turhauttavaa välillä.

Nyt odotamme siis ensimmäistä lastamme. Olen vasta kahdeksannella viikolla, joten en vielä ole kertonut asiasta kovinkaan monelle. Pari ystävää tietää asiasta, mutta he ovat kaikki sellaisia, jotka eivät kerro eteenpäin, vaikka heitä kidutettaisi. Ja minä en jaksa kertoa vielä muille. En jaksa sitä skenaariota, että olen juuri kertonut ihmisille, ja sitten raskaus menee kesken. En jaksaisi kertoa kaikille, että ei siitä taaskaan tullut mitään. Ja silloin kaikki sitäpaitsi saisi tietää, että me yritämme. Jne.