Niska on aivan juntturassa. Epäilen ja syytän rintojani. Ne eivät enää ole tästä maailmasta. Viime viikolla ostetut 75 E -urheilurintsikat alkavat olla jo liian pienet ja tarttee vissiin käydä sitten taas shoppailemassa uudet. En kyllä ikimaailmassa kuvitellut, että joskus joutuisin ostamaan G-kokoiset rintaliivit, vaikka kookasryntäinen olenkin aina ollut. Jo normaali D (joskus DD) -koko on mielestäni ollut ihan tarpeeksi ja urheillessa aivan liikaa. Nyt pitää pitää kiinni tisseistä jos haluaa juosta muutamankin askeleen.

No, yritän löytää jonkun edullisen hierojan täältä työkaupungistani, että saisin vähän rennommat hartiat ja niskan. Ehkä auttaisi vähän. Ja sitten tarttee vissiin ruveta treenaamaan vatsalihaksia taas, että jaksaisi pitää näitä ylhäällä.

Paha olo on edelleen läsnä, mutta jatkuva etominen on edelleenkin kadoksissa (huh!). Mutta yökkäilen ihan ilman syytä ja ihan missä tahansa. Ylös ei yleensä mitään tule, mutta se ei ole aivan varma asia, joten pakko aina varautua, että laatta lentää. Outoa. Mutta kai tämä on osa tätä prosessia.

Olen tainnut lihoa taas viime viikolla yhden kilon. Nyt painan oman vaa'an mukaan jo 67 kiloa! Joka merkitsee 70 kiloa neuvolan vaa'alla! Eli neljä-viisi kiloa olen lihonut siitä, kun tulin raskaaksi. No, kesä oli ehkä osasyyllinen, mutta nyt kyllä näyttää uhkaavalta, että paisun kuin pikkusiskoni, kun hän tuli raksaaksi. ja hän ei ole mikään hento heiveröinen tällä hetkellä, kun laitoksella tutustuu vauvaansa. Minä kyllä lihon yhtä helposti kuin siskoni, mutta minultapa ei lähde paino yhtä helposti pois kuin häneltä. Siinä on minun kauhuskenarioni. Jos lihon nyt ne reilut 20 kiloa, jotka siskonikin on lihonut. Ja laitokselle jää ehkä kymmenen. Niin minulla on kymmenen ylimääräistä kiloa näiden entisten lisäksi. Entisiä ei ole kauheasti, mutta olen ollut siinä normaalin ylärajoilla ja nyt kesällä olin vähän ylikin. Ja tämä stressaa aivan liikaa, vaikkei saisi nyt stressata sellaisia. Ja minä en ole oikeasti edes herkutellut paljoa, vaan syönyt kunnolla ja liikkunut pahan olon vuoksi vähän. ja se liikkumisen puutehan tässä se ongelma onkin. Pitää väkisin lähteä vähän kevelemään, mutta kun on paha olo, pää kipeä ja niin rättiväsynyt ettei tahdo jaksaa maata sohvalla, niin mites sitten lähdet lenkille?

Nojoo, eiköhän tämä ratkea, kun saan energiat takaisin. Ja vähän sellaista on ilmassa, että voisi olla jo palautumassa pikku hiljaa.