Ajattelen ruokaa jatkuvasti. Ajattelen sitä, että olen lihonut jo tässä vaiheessa pari kiloa jo aika runsaista mitoistani. Ajattelen sitä, mitä kannattaisi syödä, jotta saisin pahan olon pidettyä poissa tai edes hallinnassa. Ajattelen ruokaa kun on nälkä ja kun ei ole nälkä. Ja minua ällöttää ruoka, ja minun on pakko syödä. Vaikka olen lihonut, ja vaikka minulla on paha olo. Sillä ellen syö, paha olo yltyy. Ja kun syön, paha olo yltyy hetkeksi myös. Ja mitä kauheinta. Minulla ei ole edes kauhean paha olo. En ole oksentanut kuin kerran (ja kerran yökkinyt, mutta en saanut mitään ulos). Miten he selviävät, jotka oikeasti voivat todella pahoin? No, ehkä he ottavat sairauslomaa. Minähän en tämän takia oikein voi ottaa. Tämä on kuin pitkä ja lievä kankkunen. Enkä ole juonut alkoholia pitkään aikaan. Eikä kyllä tee mielikään. Tupakkaa (jota olen poltellut satunnaisesti) tekee joissakin tilanteissa mieli, vaikka useimmiten sen haju ällöttää.

Hajut ovat vahvistuneet. Mutta en tunne kauheasti ällötystä mistään hajuista. Enemmänkin ajatuksesta jostain ruoista. Hajuja olen jopa sietänyt paremmin. Eräitä hajuja. Kuten paskan hajua. Onkohan sillä biologinen merkitys?

Nukun paremmin. Minä iänikuinen uniproblemaatikko nukahdan suhteellisen helposti ja nukun yöt melkein kokonaan. Käyn toki pissalla kerran-pari kertaa yössä nykyään, ja juon hörpyn vettä silloin tällöin. Mutta ei ole ongelmia nukahtaa uudestaan. Ja aamulla tunnen itseni levänneeksi, joskin pelokkaaksi uuden päivän tuoman pahan olon vuoksi. Ajattelen joka aamu, että tänään voi olla se päivä jolloin rupean oksentamaan oikein kunnolla. Nytkin ahdistaa jostain kurkun ja vatsan väliltä tosi pahasti.

Tänään alkoi yhdeksäs raskausviikko. Ja ylihuomenna on ensimmäinen neuvolakäynti.

Nyt alkoi oksettaa ja toimisto on täynnä ihmisiä. Kuulevat jos menen vessaan yökkimään.