Eilen tein töitä kotoa. Ensin olin suunnitellut lähteväni pankkiasioiden jälkeen töihin (puolen tunnin ajomatka + 10 min kävely), mutta olo oli sen verran kaamea, että jäin kotiin töihin. Ennen kolmea tuli niin inhottava olo, että päätin vaan hoitaa akuuteimmat yhteydenpidot ja vetäytyä levolle. No, ei sitä lepoa tullut, kun oli niin paljon töitä kumminkin.

Olo oli sekä pahoinvoinnin, että päänsäryn takia sanoinkuvaamaton. Jouduin ekaa kertaa ottaa särkylääkettä. Panadolinpuolikas helpotti vähän, mutta aika vähän tosiaan. En ole varma ehtikö se edes imeytyä, koska oksensin aika pian pillerin jälkeen. Ja oksensin vielä illallakin oikein kunnolla. Iltaruoka (jauhelihakastike ja pasta, sitä syödään nykyään paljon, kun on aika varma ruoka meikäläiselle) auttoi oloa aika pitkälle iltaan, mutta jossain vaiheessa paha olo nosti taas päätään. Eilen itkin ensimmäistä kertaa tämän pahan olon takia. Oksensin ja itkin. Ja päätin, että jos olo jatkuu nukkumaanmenoon saakka, niin harkitsen vakavasti tekeväni työtä seuraavankin päivän kotoa.

Ja näin myös teen. Olen toki vähän tehokkaampi töissä, mutta toisaalta jos menisin lääkäriin ja pyytäisin sairaslomaa, niin en tekisi mitään töitä, joten kai tämä on pomolleni parempi vaihtoehto kuin, että olisin poissa. Eteenkin nyt kun on paljon tekemistä töissä. Vähän on kyllä huono omatunto, mutta kolmekymppisenä naisena on pakko ruveta ajattelemaan itseäänkin. Ei voi vaan miellyttää työnantajaa ja odottaa lasten hankinnan suhteen.

Torstaina on neuvola-aika, jolloin pitäisi kuunnella sydänääniä. Jo vähän jännittää, sillä onhan siitä jo muutama viikko, kun käytiin ultrassa. Onkohan kaikki vielä hyvin? Kuuluukohan sieltä mitään? Silloin ollaan viikossa 10+1. Ei välttämättä vielä kuulu mitään..