Mahassa on möyrinyt entistä enemmän viime päivät. Tänä aamuna päästiin ihan uusiin mittasuhteisiin, ja epäilen, että vaavi oikeasti otti ja kääntyi mahassani ensimmäistä kertaa. En ole varma tästä tietenkään, mutta ensin tuli aika vahva potku (?) ja hetki sen jälkeen rupesi möyrimään oikein olan takaa mahassa. Tuntui hassulta. Mikä minua yllättää on se, kuinka matalalla lapsi tuntuu edelleen olevat. Lähes nivusiin saakka voin tuntea liikkeitä, ei ihan sinne saakka, mutta siis todella matalalla ne liikkeet tuntuvat. Olisiko vaavi kääntynyt siten, että jalat ovat alaspäin, ja kohdun kauttahan minä ne liikkeet tunnen, joten varmasti sitten sen kohdun ihan alaosassa tuntuvat.

Oli miten oli, niin olen iloinen jokaisesta tuntemastani liikkeestä. Aiemmin puhuin mieheni kanssa siitä, että jotkut ovat onnesta sykkyrässä, kun tuntevat ensimmäiset liikkeet, mutta minä en ole vielä sitä onnea tuntenut. Juu, onhan se hassua ja hymyilyttää, mutta en edelleenkään tunne mitään suurta ilonpurkausta, kun nuo liikkeet tuntuvat. Minä olen sellainen, että opin rakastamaan jotakuta. En automaattisesti ketään rakasta. Enkä myöskään vihaa. Teot ja läsnäolo hoitavat nuo asiat kuntoon. Mitä enemmän tuo vaavi liikkuu mahassani, sitä enemmän siihen kiinnyn. Miten ei voi olla kiintynyt alusta saakka asiaan, joka kasvaa vatsansa sisällä? Helposti. Eihän se ole kovin todellinen. Ei edes ultraäänet saa minua täysin vakuuttuneeksi siitä, että oikeasti olen luomassa uutta elämää mahassani. Minä uskon sen kun saan lapsen syliin. Ehkä vähän ennen, jos potkujen määrät lisääntyvät, ja vahvistuvat kovasti.  En uskalla yksinkertaisesti kiintyä tähän pieneen eliöön vielä, kun se on täysin riippuvainen vielä minun kehostani. Jos se tulee nyt ulos, se ei selviä siitä. Piste. Ja niin kauan, kun ollaan vielä näillä viikoilla, niin en aio hankkia mitään tavaraa kotiin, en aio suunnitella liian pitkälle kaikkea vauvan mukaan, vaan odottelen rauhassa varmempia aikoja.

Eilen tuli ilmi, että meidän pikku veikka mahassa saa uuden serkun kaksi ja puoli kuukautta oman syntymänsä jälkeen. Miehen veljen vaimo on myös raskaana! Ensin tunsin itseni petkutetuksi - tämä on minun raskaus, pitikö jonkun muun tulla tähän samaan sotkemaan. Mutta toki olen erittäin onnellinen. Suku on minulle erittäin tärkeä asia, ja sen saa myös pikkuveikka oppia, kunhan vaan syntyy.

Meidän vaavilla tulee olemaan siis kaksi serkkua jotka ovat syntyneet vuoden sisällä. Aika hassua, ja tosi ihanaa!